sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Day 33 Muutto Kampalaan

Lähettiin lauantaina Mpigistä kauhean laukkukasan kans. Ooteltiin kyytiä äitiysosaston edessä ja tuntu ihan syylliseltä kun oli niin paljo tavaraa. Oli melko haikea olo lähteä sieltä, viihdyttiin Mpigissä niin hyvin. Perjantaiset jäähyväisjuhlat meni hienosti, oli kyl tosi hauskat juhlat. Ihmiset tykkäs meidän kuvashowsta ihan älyttömästi, kaikki nauro omille ja toisten kuville. Laulutki meni suht hyvin, laulettiin eka Maamme-laulu, sit Finlandia ja lopuksi We´ll meet again eka suomeks ja sit englanniks. Oli kiva laulaa, tuli ihan mieleen hauskat laulusessiot äitin ja Eeviksen kans ja tietenki niitä myös ikävä. Mpigissä oli ihmiset kyllä niin ystävällisiä ja sydämellisiä, kyl niitä tulee ikävä. Meidän ambulanssikuski laulo jopa ihan meille tarkotetun laulun, se oli tosi suloista kun Andrew ei osoittautunut kovin tasokkaaksi laulajaksi.
la
Oltiin eilen jo kivan hotellin altaalla ja syötiin siellä intialaisessa ravintolassa, vitsi oli hyvää, kivaa vaihtelua tähän afrikkalaiseen banaaniin, riisiin ja papuihin. Ollaan nyt siis Cardinal hostellissa, tää on tosi siisti paikka, on normaalit vessat kyykkyvessojen sijaan ja lämpimät suihkut ja kaikki. Vähä jännä olo kylläkin kun kämppikset vaihtu. Ollaan kolmen hengen pikkukopissa Nooran ja Sannan kans, pitää sopeutua nyt tähän ku oli ehtiny Riikan tapoihin tottua. No ehkä ihan hyvä välillä vaihtaa huonekavereita. Tää on siis tosi kiva paikka, hostellin ympäristö on vähä vauraampaa aluetta ja pitäis kuulemma olla melko turvallistakin. Tässä on vieressä monia lähetystöjä, mm. USAn suurlähetystö, joka on melkoinen barakki tietenkin, ja poliisikoulu ym. eli turvamiehiä ja kaikenmaailman pyssymiehiä näkee joka puolella. Aamupala oli yllätyksellinen, vaaleaa leipää ja munakasta, ärsyttää kun en ikinä syö valkosta pullaleipää kotona ja täällä ei oo muuta. No, hostellin henkilökunta on ihanan ystävällistä, ne näyttää meille tätä ympäristöä tässä alussa ettei meille satu mitään. Eilenki siellä altaalla meidän kans istuskeli respan työntekijä Isaac tosi kärsivällisesti.

Nyt tänne tullessa sai ihan eri kuvan Kampalasta kuin sillon ekoina päivinä kun pyörittiin tuolla keskustassa Consolatan kans. Tää alue on kyl tosi siistiä verrattuna keskustaan, keskustaan on matkaa jotain pari kilometriä. Ei täällä oikeastaan näy paljo slummejakaan, niitä tulee sit ku mennään alaspäin keskustaan. Täällä on näkyny myös paljon (ainaki 10) valkosta ja hienoja autoja:) Outoa, kun täällä me ei olla enää niin erikoisia, ei herätetä enää huomiota niin paljo. Se on aika helpottavaa, mut tänään piti mennä lenkkeileen ja sillä herättään huomiota, ehkä pitää vaan käydä täällä salilla kun lenkkeilyä katotaan kyllä niin kummasti. Onneks täällä on tuo Sanna, me tsempataan toisia urheileen, ku ei mulla yksin tulis kyl tehtyä varmaan mitään. Ja paha kun täällähän on kaupoissa taas kaikkea mahdollista. Oli kyl niin hämmentävä olo mennä supermarketiin kun hyllyt oli täynnä tavaraa, ette voi uskoa kuinka innostuttiin kaikesta mitä siellä oli. Ihan kuin ei oltais ennen oltu isossa ruokakaupassa.

Tänään oli aika epävakaa sää, sellanen et ei oikein tienny lähteeko altaalle vai keskustaan vai mitä. Meni aamupäivä tylsistellessä hostellilla ja mulla tulee aina koti-ikävä kun on tylsä. Onneks sit helpotti kun lähettiin kierteleen lähistöllä ja käytiin etiopialaisessa syömässä. Mulle on kauheesti kehuttu etiopialaista ruokaa, mut kun meille tuotiin pataa sen perinteisen ”leivän” kans niin olin aika ymmälläni. Lihapata oli hyvää, mut sitä syötiin sellasen valkosen-limasen-lätty-pesusienen-näkösen leivän kans, jota kutsuttiin nimella injera. En kyl voi suositella sitä, ihan ku ois sellasta hikistä vaahtomuovi pesusieni-lättyä syöny. Ja maahan en oo kauheen nirso ruoan suhteen. Joo mut lähettiin sit lenkille ja syötiin iltapalaks Sannan kans jogurttia ja mysliä, ai että oli hyvää, tuli ihan koti mieleen. Huomenna sit alotetaan Ollin ja Riikan kans fyysisesti vammaisten lasten koululla, mää ja Riikka ollaan siellä tää viikko, Olli jatkaa pidempään. Kiva alottaa työt taas viikonlopun jälkeen, sais täälläkin jotku rutiinit elämiseen. Olin lauantaina ihan hukassa täällä kun Mpigissä oli tottunu et päivä menee aina aika samalla tavalla nopeesti ja nyt pitää keksiä ihan uudet jutut. No, aika kiva kuitenki olla taas kaupungin vilinassa, vaikka Kampalan keskustan epajarjestys ja sotkuisuus on aika hairitsevaa. Yritettiin lenkin jalkeen ylittaa tieta kello viiden ruuhkassa, ja jouduttiin siis ootteleen siina tien toisella puolella pitkaan. Sit vaikka viimein lahdettiin kasi kadessa ylittaan tieta juosten niin silti meinas tulla autot paalle. Mut meidan motoksi on tullu taalla Tuulikin heitto, et kaikkeen tottuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti