lauantai 7. maaliskuuta 2009

Day 11 Toinen viikonloppu


Reilu viikko ollaan oltu Afrikassa ja päivä päivältä alkaa kaikki tuntua helpommalta ja kivemmalta. Ollaan käyty Mpigin keskustorilla osteleen kiloittain hedelmiä ja vihanneksia jos saatais viikonloppuna tehtyä ite ruokaa kämpillä. Passionhedelmä ja ananas on täällä vakkareita ja banaania syödään monessa muodossa. Saattaa olla et pidän pienen tauon banaaneista kun palataan Suomeen.

Keskiviikkona mentiin tutustuun traditional medicine-kouluun, eli poppamieskouluun. Patikoitiin viidakossa niiden kokoontumispaikkaan keskellä metsää ja tutustuttiin eri luokkiin. Kaikki opiskelijat oli siis jo jotain heimoparantajia, mut yks lääkäri ja traditional healer oli pistäny pystyyn tollasen koulun, jotta perinteinen parantajakulttuuri säilyis ja kehittyis. Siellä oli luokat yrttiparantajille, bonesetter-tyypeille, mental parantajille ja spirituaaliparantajille. Mielenkiintoista oli, mut viimeinen luokka, spirituaaliparantajat oli vähä spookimpi tapaus. Edellinen suomalaisryhmä ei ollu sinne uskaltanu mennäkään, eikä meidän projektin liiderit tykänny ideasta et mentäis seuraan, mut mentiin kuitenki. Siellä sit parantajat puhu henkien äänillä, ja soitti ja tanssi perinteiseen afrikkalaiseen tapaan, joku mateli käärmeenä maassa ja joku poltteli itteään palavilla heinillä. Yks myös meinas raahata yhden meistä nuotioon ku se tanssi villisti. Se lääkäri, joka on perustanu koko homman ja joka on erityisen kiinnostunu henkiparantamisesta sano olevansa muslimi. Kysyinki sitten myöhemmin et eikö se tunne mitään ristiriitaa islamin uskonnon ja tollasen spiritualismin harjoittamisen välillä. Jäi vähä mietityttään, mitä nähtiin. Monet kävi juttelemassa ”hengille”, mut mua ei kiinnostanu puuttua henkimaailman asioihin. Eipä siitä sen enempää.

Käytiin torstaina käveleskelemässä viereisellä kukkulalla. Se oli melko korkea ja sieltä näkyi kauas vaan sademetsää ja kukkuloita, oli niin nättejä maisemia et meni kyl ihan sanattomaks. Oon pienen alkukankeuden jälkeen kyl nyt rakastunu tähän Afrikkaan, jota oon nähnyt ja kokenut. Ootan vielä paljon tulevilta viikoilta. Mut muistellaan täällä kaiholla omia kotipaikkakuntia ja rakkaita ihmisiä. On kiva palata sit kahden ja puolen kuukauden jälkeen.

Sit työasioita kollegoilleni:) Olin perjantaina seuraamassa ekaa sektiota. Näiden aseptiikkakäsitys on ihan toista maata kuin meidän, esim. pesut, peittelyt ja steriili pöytä tehtiin vähä suurin piirtein periaatteella. Ja äiti makas leikkauspöydällä ihan alasti pitkän aikaa. Sit täällä tehdään pystysuoraan viilto ku ilmeisesti lapsi saadan sillei helpommin ulos. Ja katetrointi, jos ekalla kerralla ei onnistunu, koitettiin samalla vielä uudestaan. No, mut maassa maan tavalla. Terve tyttö syntyi ja meidän kätilöopiskelija pääsi vauhtiin ku se sai hoitaa lapsen, me vaan pidettiin sitä kääröä sit sylissä. Äitiysneuvolassa on sellasia nuoria hoitajan apulaisia töissä, jotka saattaa osata kirjottaa muttei laskea. Ne oli ihania kun vietiin niille raskausviikkokiekko kun niillä oli vähä ongelmia lasketun ajan laskemisessa, niin ne oli ihan innoissaan et sen voi tehä helpomminki. Yhteensä tässä Mpigin Health Centressä on vaan jotain 2 loppuun opiskellutta sairaanhoitajaa tai kätilöä vuorossa ja 2 lääkäriä. Ja täällä tehdään töitä ympäri vuorokauden, nää ei oo vissiin tajunnu vuorotyön ideaa, pitäis varmaan ehdottaa et ne kokeilis aamu- ja iltavuoroa. Mut luultavasti nää pääsee helpommalla töissä ku kotona. Perjantaina tuli hirveä tunne, kun synnärillä on ollu koko viikon yks nuori äiti, jolla on ollu raskaustoksemian oireita. Lapsi ois pitäny saada jo pois, mut synnytys ei ollu käynnistyny ja sillä oli kohonnu verenpaine, niin lääkäri ei uskaltanu leikata kun sillä ei oo kunnon anestesiasysteemiä. Täällähän ei siis mitään anestesialääkäriä oo, vaan anestesiahoitaja nukuttaa. Puudutuksia täällä ei oikeastaan ees käytetä. Niin, viivyttelyn ja labran mokailujen tuloksena vauva kuoli kohtuun, ja äiti piti lähettää muualle synnyttään. Hirveä, kun Suomessa asia ois hoitunu luultavasti ilman pahempia komplikaatioita. Sit aatelkaa, noin 80% odottavista äideistä tulee tarkastukseen äitiysneuvolaan, mut vaan noin 20% tulee synnyttään sairaalaan pitkän matkan, rahan, uskomusten tms. takia. Jotku ei halua tulla kun henkilökunta on niin töykeää, mut se pitää kyl paikkaansa. Kätilö saattaa esim. läimästä äitiä jos se huutaa kivusta liikaa, muutenki potilaita täällä kohdellaan aika huonosti. Mun pitää näyttää sit kuvia näistä työskentelytiloista.

Oon yrittäny lähteä lenkille ennen töitä, mut ennen seitsemää on pimeää, eikä silloin uskalla yksin lähteä juokseen, sit seiskalta on aamupala ja kasilta alkaa lääkärinkierto. Tänään kävin yhdeksän aikaan kukkuloilla juoksemassa, mut sillon oli jo niin kuuma et ei jaksanu pitkään juosta. Ja paikalliset katto kummissaan ku joku juoksi huvikseen. Meillä on myös luentoja tunti joka päivä kierron jälkeen. Perjantaina meille piti luentoa mental healthista sellanen ihana perinteisen muodokas afrikkalainen nainen, joka yritti aika kovaa pitää meitä mukana asiassa. ”He´s living in what- fantasy, he´s got what- mental illness. Have you got it? Are we together?”, se kyseli koko ajan. Ihmettelen etten revenny hysteeriseen nauruun, se oli niin huvittavaa, tiukkaa teki pitää pokka. ”My family´s got what- mental illness, mental what- mental illness in my what- my family.” Mut ihan kiva kuunnella luentoja esim. Hivistä ja malariasta, kun meillä ei niitä niin oo ja täällä ne on niin yleisiä. Pääsen hiv-klinikalle seuraan hiv-positiivisten hoitoa.

Viikonloppu on menny leppoisasti. Tänään ollaan vietetty ihan vaan vapaapäivää, loikoiltu pihalla ja tehty ite ruokaa. On ollu tosi kuuma päivä, eli ollaan istuskeltu paljo varjossa ja pelattu korttia ym. Oli ihana syödä kunnon suomalaista ruokaa, tehtiin makaroni-tomaatti-tonnikala-sipulipataa, se oli oikeasti hyvää:) Huomenna mennään kylille viettään naistenpäivää, se on täällä kuulemma iso juttu. Ihme et täällä juhlitaan kunnolla naistenpäivää, kun naisten asema ei oo ihan kunnossa. Mut kai täällä juhlitaan kaikenlaista, kun ihmiset on helposti innostuvia. Vitsi tuli tänään ikävä teitä ja arkea Vaasassa ku juttelin Vilkun kans puhelimessa! No, viikot menee nopeasti, ja ollaan suunniteltu viikonloppureissuja jo ens vkonlopusta lähtien, eli liian äkkä tää kokemus on ohi. Nyt nukkuun ja huomenna juhlitaan naisia, hyvä me!

4 kommenttia:

  1. huhh.alkaa tuntuu aika turvalliselta/tylsältä lähtee berliinii, mut eipäs mun osaamiselle siellä mitään käyttöä taitais olla:) saat kyllä upeita kokemuksia ja varmaa vähä silmät avautuu monissa asioissa. tuu ehjänä takas darling!

    VastaaPoista
  2. Onpa mukava jäädä kotiin vielä kuukauveksi lukemaan sinun juttujasi! Muista rakas tyttö pitää koko ajan hanskoja siellä HIV-osastolla ja muutoinki töissä!!!! Melkeinpä toivon, että saat vain seurata toimenpiteitä, etkä joudu liikaa avustamaan tai hoitamaan...

    äitiliini

    VastaaPoista
  3. kauheeta toi läimäytyshomma!! Huh huh.. mielenkiintoista luettavaa indeed!

    -Reija

    VastaaPoista
  4. Aivan tajuamatonta. Jotain mikä häytyy kokea. Olen ilone puolestasti, että pääset näkemhään toisen puolen tästä maailmasta. Kaikki ei todelakhaan ole niiku Suomessa on.

    Vau. Aina sama olo ku lukee näitä juttuja.

    VastaaPoista