Neljäs päivä on alkanu koti-Suomessa (26.5.) ja tuntuu jo etten ois missään Afrikassa ollukaan. Toistan pahasti itteäni, mut arki täällä ei vois olla erilaisempaa kuin ne kolme kuukautta, mitkä Ugandassa vietin, siks se tuntuu jo niin kaukaiselta. Sopeutuminen Suomen kuriin ja järjestykseen on sujunu ihan hyvin, vaikka samanlaisia fiiliksiä on ollu kuin ihan ekoina päivinä kun mentiin Ugandaan. Aika surullista oli Ugandasta lähtiessä, mut sinne meen vielä takas. Sit alettiinki jo intoileen kotiin paluuta ja meinattiin alkaa kiljumaan koneessa kun Helsinki näkyi. Lentomatkat ja vielä päivä junassa Rovaniemelle tuntui niin luksukselta ja helpolta verrattuna Afrikan busseihin ja juniin. Koneessahan sai vaan kattoa leffoja ja aina välillä tuotiin ruokaa nenän eteen:) Ikinä ei oo näin helpolta ja kivalta tuntunu lentomatkat. Nyt istun taas junassa matkalla Vaasaan ja mietin mitä tekisin kesällä, Suomen kesä on kuitenki tosi ihana kunhan se tästä alkais.
Lupasin kertoa niistä lopuista lahjoituksista. Annettiin ne suomalaisten käsien(Caring Hands) kautta viidelle hyvin vähäosaiselle perheelle, ja rahat meni yksinkertaisesti lasten koulumaksuihin ja lääkärilaskuihin. Useimmissa vähäosaisissa perheissä, kuten kaikissa afrikkalaisissa perheissä, on HIV-positiivisia, joten lääkärikuluja on paljon. Ette voi uskoa kuinka paljon hyvää saitte aikaan lahjoittamalla! Saatte paljon siunausta ja rukouksia osaksenne heiltä, jotka ovat kiitollisia avustanne.
Kiitos ja heihei vaan kaikille, ehkä kirjottelen jotain taas kun palaan Itä-Afrikkaan!
keskiviikko 27. toukokuuta 2009
torstai 21. toukokuuta 2009
Day 85 Jäähyväiset
Tuntuupa epätodelliselta et ylihuomenna oon jo Suomessa ja Uganda on jäänyt taakse varmaan aika pitkäksi aikaa. Hirveän ristiriitaiset tunteet, enemmän oon iloinen et pääsen kotiin, mut tänne jää niin paljon, ikävä tulee Afrikkaa, kaikkea mitä täällä on ja erityisesti meidän jengiä täällä, Nooraa ja Sannaa… On varmaan aika surulliset tunnelmat Hki-Vantaalla perjantaina kun kaikki erotaan eri puolelle Suomea. Outoa myös lopettaa tää blogi kun on muodostunu aika velvollisuudeksi aina välillä kirjotella kuulumisia täältä:) Mut kiva on ollu kirjotella ja saada kommenttia teiltä, ihana nähdä et tätä on oikeasti luettukin! On ollut tärkeää jakaa Afrikan kokemuksiani teidän kans, on tullu purettua kaikenlaisia fiiliksiä tänne. Ois kiva tietää ketä kaikki on tätä lukenu, et jos jaksatte moikata vielä tähän, kuka vielä tätä lukee!
Kolme kuukautta meni todella nopeasti ja kokemus on ollut uskomaton. Niin kuin Liisa tuossa alussa sanoi et Afrikka kuulemma menee ihon alle, niinhän se taitaa tehdä ja tää kokemus on antanut niin paljon ettei sitä vielä oikein käsitäkään. Ihania ja surullisia muistoja, joita ei saisi unohtaa vaikka palaakin omaan mukavaan elämään Suomeen. Näin lyhyesti viimeisiä tuntoja, varmasti tulee itku kun täältä lähtee. Päällimmäisenä nyt tuntuu vaan niin oudolta jättää tää sotku ja päästä siistiin, järjestelmälliseen Suomeen. Huomenna siis viimeiset pakkailut ja palaute sairaalan ylihoitajan kans ym. järjestelyä ja perjantaina lähdetään hyvin aikaisin Entebbeen, josta lähtee lento aamulla ysiltä kotiin. Epätodellista…
Kiitos kaikille ketkä on eläny tätä mun kans ja erityisesti Tuomakselle, joka auttoi blogin luomisessa ja myöhemmin kuvien kans! Toivottavasti nään kesällä mahdollisimman monia teistä ja oikein hyvää kesää kaikille!
P.S. Tanaan kuulen minne loput teidan lahjoituksista on menny, kirjoitan siis lyhkasesti viela Suomesta viikonloppuna!
maanantai 18. toukokuuta 2009
Day 82 Lake Bunyoni
Kyl tässä on jo ihan lähtöfiiliksissä kun ei oikein siedä täällä enää ketään eikä mitään. Käytiin Lounais-Ugandassa ihan Ruandan rajalla Bunyoni-järvellä. Siellä oli tosi kaunista, kuulemma maailman 3. syvin järvi, jossa saa uida pelkäämättä mitään pöpöjä tai hippoja/krokoja. Maisemat oli välillä ihan suomalaiset kun istuttiin laiturilla ja kuunneltiin laineiden liplatusta. Siellä oli aika viileäkin, niinku Suomen kesä, varmaan siks kun se on aika korkealla meren pinnasta. Ja meillä oli ihana oma mökki järven rannalla. Noilla seuduilla asustelee maailman ainoat kuuluisat vuorigorillat, mut ei meillä ollu varaa lähteä niitä trekkaamaan. Mulla on muutenki vähä ristiriitaiset tunteet tosta trekking-hommasta, kun lauma turisteja seuraa ja häiritsee tosi harvinaisia, uhanalaisia eläimiä niiden omassa elinympäristössään. Ugandassa voi päästä simpanssi- ja gorilla-trekkingeihin mut ne on siis aika hintavia. No, me vaan nautittiin rauhasta ja vuoristomaisemista ja käytiin vähä järvellä veneilemässä.
Matkat tuonne ja takas olikin sit jo vähä liikaa… Mun kärsivällisyyttä on täällä kyl koeteltu ja tän jälkeen ei pitäis ihan pikkujutuista Suomessa hermostua. Mentiin järvelle siis bussilla, meille sanottiin et koko ajan lähtee busseja Kampalasta Kabaleen, mut kun selvisin bussiasemalle niin sieltä oli just lähteny yks ja seuraava lähti vasta useamman tunnin päästä. Kyllähän ne mzunguja oottaa, pysäytti sen jo lähteneen bussin, mut Nooran ja Sannan bodakuski ei osannu asemalle niin siellä yksin sit niitä oottelin ja mua hiillostettiin et bussi oottaa teitä. Selvittiin sit kuitenki siihen bussiin ja pahaa aavistamatta mentiin takapenkille istuun kun muualla ei ollu enää tilaa. Tie lounaaseen oli tietenki aivan hirveässä kunnossa, ja siellä perällä pompittiin välillä metrin penkin yläpuolella ja kaikki muut ihmetteli et mitä ne valkoset siellä huutaa. Ja vieressä istuvat ihmiset töni ja pomppi melkein syliin. Jossain oli kyltti et Euroopan Unioni rahoittaa ton tien kunnostamista, naurettiin et ei oo paljo rahoitusta tänne asti päässy. Matkan piti kestää noin 4-6 tuntia ja se kestikin yli 7 tuntia, vaikka kuski ajoi taas hirveää vauhtia. En halua ees tietää minkälainen kyyti olis jos ton vetäis neljään tuntiin. Meidän piti käydä samalla kun tuolla lännessä oltiin yhdessä Ugandan kansallispuistoista, Queen Elisabethin puistossa mut ton matkan jälkeen aateltiin vaan et kun takas Kampalaan selvitään niin saa bussimatkat riittää tälle reissulle. Lähettiin tänään siis aamulla takas päin. Taas sanottiin et busseja lähtee koko ajan, mut siinä kun kolme bussia yrittää saada penkkejä täyteen niin tietenki joutuu odottaan hetken. Me jouduttiin ootteleen lähtöä yli kaks tuntia ja siinä ajassa ehdittiin hiiltyä täysin. Ärsyttää vaan kun millään eikä kellään oo aikatauluja niin mikään ei oo varsinaisesti ajoissa tai myöhässä. Sit vielä kun oltiin saatu bussi melkein täyteen niin pysäheltiin joka välissä ottaan ihmisiä kyytiin, vaikka kaikki ei loppujen lopuks mahtunu ees istuun. Siellä vietettiin sit ahtaat 7 tuntia. Mut nyt ollaan selvitty matkoista, eikä enää tarvi muutaku nauttia Kampalassa viimeisistä 4 kokonaisesta päivästä!
Oon alkanu keksiä äitille jo listaa mitä haluan et meillä on kotona ku tuun :) Vaikka vaha arsyttaa et maa oon vasta puolivalissa matkaa kun suurin osa paasee helposti Helsingista kotiin ja maa joudun matkustaan viela Suomen lapi junalla ku en paase lentamalla laukkujeni kans...
torstai 14. toukokuuta 2009
Day 78 Vielä Keniaa...
Vielä noista Afrikan alkuperäisheimoista ja niiden perinteistä, pitää alkaa tutkiin niitä ku pääsen Suomeen, hirveän mielenkiintoista. Voisin liittää mun opinnäytetyöhön jotenki tän kokemuksen, tai tutkia Afrikan perinteistä lääketiedettä. Nojoo, meidän safaritiimi vei meidät Nairobiin ja matka oli kyl tosi mielenkiintoinen. Ajettiin great rift valleyn, eli siis suuren hautavajoaman kautta ja vitsi niitä maisemia! Niin ja unohdin kertoa, et Kisumussa silloin hippojahti-iltana nähtiin aivan mieletön myrsky. Taivas vaan välähteli salamoista mut ääntä ei kuulunu, siks se ehkä oli niin siistiä kun ei jyrissy. No, Nairobista lähettiin sit yöjunalla Mombasaan. Juna oli ihan kiva, ja matkaan kuului ruoat ja kaikki. Yö meni hyvin, melkein nukuinki, mut sit aamulla jotain 100km ennen Mombasaa juna pysähtyi kuulemma jonku esteen takia ja jäi siihen. Ooteltiin varmaan tunti et se lähtis, mut ei, eikä junan eessä ollu mitään. Luovutettiin viimein ja otettiin matatu Mombasaan. Oli niin ihana päästä meren rannalle ja siellä oli kuuma. Ihan tuli Meksiko mieleen ku oli illallaki hirveän kostea ja kuuma ilma. Meidän hotelli oli tosi kiva, meillä oli oma keittiö-terassi, jossa vilisti apinoita. Ne oli vaan melkein liian kesyjä kun yritti tulla sisälle huoneeseen ja tarras jalasta kiinni.
Nautittiin sit auringosta ja merestä, mut tuli ikävä Tyynenmeren aaltoja kun Intianmeri ei ollu mitään siihen verrattuna. Meidän pitää vielä lähtä Eeviksen kans Ausseihin:) Oli kiva rentoutua rannalla, mut Mombasaan ei tarvi kyl mennä toista kertaa. Ei siellä oo muuta kun aurinkoa ja ranta, huomattiin se kun oli pari sadepäivää. Ja Mombasan kaupunki on ihan hirveä, ihan sekava ja likainen. Ei enää jaksa muutenkaan ottaa aurinkoa niinku joskus, pitää keksiä päivisin jotain tekemistä. Tuolla oli hirveää kun monet rantakaupustelijat osas jotain sanoja suomea! Ei ollu kiva olla kunnon turrepaikassa. Mut oli hienoa kun meri pakeni hirveän kauas parina päivänä ja iltaisin tietenki kuun kierron mukaan, niin siellä näki kaikenlaisia elikoita kun käveli kauas. Meitä kierrätti siellä yks veneilijä, se osas hirveän hyvin suomea, sanoi et sen suomenkielinen nimi on kapteeni koukku. Se lauleskeli vaan suomalaisia lauluja kuten ”huomenna mennään korkeasaareen…”, oli aika kummallista. Ja se nosteli kaikkia merimakkaroita, meritähtiä, merisiiliä ym. ja sano et nää on sit tosi vaarallisia, älkää astuko päälle.
Meillä ei sit jääny vaihtoehdoksi kuin yöbussi Kisumuun lauantaina, joten otettiin sit se riski. Täällähän valitettavan usein kuski nukahtaa rattiin ja onnettomuudet just yöbussien kohdalla on yleisiä. Meidän matka meni siltä osalta hyvin, mut olin ihan jäässä ja koko yön kuski soitti jotain kenialaista räppiä ja myöhemmin intialaista teknoa siis ihan täysillä. Mulla oli korvatulpat ja siltikään en pystyny melulta nukkuun. En juonu mitään kun yleiset vessat täällä on mitä on, tän jälkeen arvostan kyl Suomen yleisiä, ja me pysähyttiin niin pelottavissa pimeissä paikoissa, et piti yrittää peittää naamaa kun oltiin ainoat valkoiset bussissa. Tietenki kuski myös kaahas järkyttävän lujaa ja ohitteli aika riskillä, mut hengissä selvittiin. Aamulla vaan tuntui seuraava bussimatka niin vastenmieliseltä et soitettiin Kisumussa Anthonylle, meidän safarikuskille, joka oli lupautunu heittään meidät Kampalaan sopivasta hinnasta. Oi miten mielelläni maksoin siitä et päästiin omaan autoon ja oli kyl niin kiva matkustaa Kampalaan. Mut aika puutunu olo oli kun matkustettiin Kenian läpi ja vielä aika läntiseen Ugandaan.
Oon nyt sit ollu paikallisessa kotisairaanhoidossa ja HIV-klinikalla töissä. On ollu kyl mielenkiintoista, mut nyt alkaa jo tympiin tosi pahasti se, et en ymmärrä lugandaa ja näiden työtahti. Miks kaikki pitää tehdä niin vaikeasti ja niin hitaasti?! Ihana lopettaa tää harjoittelu ja palata Suomeen. Viikonloppuna aateltiin lähteä kierteleen vielä vähä Ugandaa. Saa nähdä mihin ehditään kun 8 päivän päästä lähdetään jo Entebbestä lentään kohti Helsinkiä! Mut nyt pitää nauttia viimeisestä viikosta!
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Day 77 Keniasta
Nyt tulee sit kahden viikon edestä tekstiä. Lähettiin Keniaan siis kaks viikkoa sitten sunnuntaina, matkattiin Kisumuun Victoria-järven rannalle. Kenian rajalla oli aika mielenkiintoiset selvittelyt ja heti rajan jälkeen alkoi kauhea myrsky, en voinu uskoa silmiäni kun yhtäkkiä alkoi sataa isoja rakeita. Afrikassa! No muutenki maisemat muuttui täysin Kenian puolella, siellä on paljon tasaista maata, savannia ja kiviä ja kallioita. Tajusin vasta siellä et Ugandassa ei oo kiviä ollenkaan, oli outoa nähdä isoja järkäleitä. Iskä saa selittää mulle tän asian sit kotona, liittyy varmaan jotenki hautavajoamaan. Keniassa on myös selkeästi vauraampaa, siellä on enemmän viljeltyä maata, parempia teitä ja jopa isoja taloja välillä. Asuminen oli ihan eri luokkaa kuin Ugandassa, meillä oli huoneessa jopa tv, mut hotellien henkilökuntaan saatiin pettyä kyl kunnolla. Yhdeltä meistä varastettiin huoneesta rahaa, minkä jälkeen vaihdettiin hotellia ja seuraavasta tältä samalta henkilöltä varastettiin huoneesta läppäri. Ekassa paikassa myös kaikkien laukut oli pengottu läpikotaisin. Outoa kun Ugandassa kaikki on menny tosi hyvin, ei siellä oo tarvinnu pahemmin pelätä et siivoojat veis jotain. Onneks en siis menny kolmeks kuukaudeks Keniaan, koska meillähän oli se vaihtoehto. Kyl Ugandassa näkee aidompaa Afrikkaa, ja täällä on paljon kauniimpaa ja vihreämpää.
Intensiivikurssi Kisumussa oli täynnä pitkiä luentojentäyteisiä päiviä. Saatiin taas hävetä karmeaa suomalaisten englantia ja vaikeaa ku mun on tosi vaikea pitää pokkaa Sannan ja Nooran kans ku ne on samanlaisia repeilijöitä ku määki. Oli siellä välillä ihan mielenkiintoisiakin luentoja. Mua ehti siellä kosiaki sellanen kenialainen setämies, siitä oli aika vaikea päästä eroon, mut onneks se siirtyi pian Riikan vokottelemiseen kun luovutti mun kans:) Ainii, ja yks ilta lähettiin hippojahtiin Victoria-järven rannalle! Hipot nousee vedestä illalla syömään ruohoa ja me oltiin tosi onnekkaita ku nähtiin ainakin viis hippoa ja yks pikkunen. Tai ei se poikanenkaan pieni ollu, ne oli kaikki ihan jättimäisiä. Mut just sen näkösiä ku olin kuvitelluki. Meidän piti olla ihan hiljaa ja sammuttaa auton valot, kun virtahevothan voi olla tosi vaarallisia. Intensiivikurssiin kuului myös et käytiin vierailemassa Barack Obaman mummon luona… Noloa. Mummon pihaa ympäröi kauhea aita ja portilla jouduttiin näyttään passia et päästiin sisälle. Mulla teki aika tiukkaa et pääsin, passia tiirailtiin aika epäluuloisesti. Hullua, sit Mama Sara ei ees ollu siellä eikä se ees oo Obaman oikea mummo vaan Obaman isoisän uus vaimo! Pihalla oli myös kaks isoa puolijoukkuetelttaa, joissa oli kuulemma USAn sotilaita. Pientä jenkkiläistä liioittelua taas näissä turvatoimissa.
Keniassa on samanlaisia jättimarketteja kuin missä tahansa länsimaassa, hyllyt on ihan täynnä ja sieltä löytyy kaikkea mahdollista. Älkää sit hermostuko mun kans Prismassa kun vaan pyörin ympäriinsä ja innostun kaikesta mitä siellä on:) Osteltiin sit vapun kunniaks herkkuja ja katottiin jotain roskarikossarjaa telkkaristamme, oli ihanan rentoa, ihan ku kotona.
Meidänki piti esittää jotain intensiivikurssilla ja mut tietenki nakitettiin puhumaan mikin kans. Ei siinä mitään, oli ihan kivaki pitää luentoa meidän kokemuksista Ugandassa ja vertailla niitä Suomeen. Ja sain saksalaiselta proffalta kehuja mun englannista sekä kutsun Saksaan opiskeleen ku sanoin et mun pitäis opetella saksakin lopulta kunnolla. Täällä on tehny ihan hyödyllisiä kontakteja tulevaisuutta varten.
Sitten safariin: Masai Mara on kuulemma yksi Afrikan parhaimmista kansallispuistoista enkä yhtään ihmettele. Siinä ku kateltiin seeproja ja kaikenlaisia antilooppeja niin tuntui ihan uskomattomalta et oikeasti elin siinä, mistä kattelin luontodokkareita Tuomaksen kans pienenä! Vastaan tuli Timon ja Pumba (ei kuitenkaan yhdessä:)) ja kaikki muut söpöt disney-hahmot. Nähtiin kaikenlaisia elikoita, mut mun lemppari oli ehkä kuitenki kirahvi. Oli niin siistin näköstä kun sellasista leijonakuningas-maisemista nousi puiden lomasta yhtäkkiä päitä ja kirahvit oli isoja, niinku dinosauruksia. Meidän safarikuski ei menny ihan puiston sääntöjen mukaan, oltiin varmaan parin metrin päässä vaikka jostain leijonalaumasta, kun sääntöjen mukaan väliä pitäis olla auton ja eläinten välissä vähintään 25m. Tutustuttiin myös masai-kulttuuriin kun siellä asustelee niitä paljon. Oli aika vaikuttavaa kun masai-poikien pitää mennä 15-vuotiaana luontoon oppimaan soturiksi ja lopuksi niiden pitää tappaa urosleijona. Vasta sitten ne on masai-sotureita ja voi mennä naimisiin. On niin uskomatonta kuulla et tollasta tapahtuu vielä, viiden vuoden puskakoulutus, pitää tappaa leijona ja selvitä luonnossa. Päästiin käymään Mara-joella, missä bongailtiin ihan kävellen sellasen rangerin kans hippoja ja krokotiileja veessä. Nähtiin sellanen jättimäinen 5,5m kroko loikoilemassa auringossa, aika hirmulisko. Ei ois ollu kiva pudota sinne veteen, joka kuhisi isoja hippoja ja krokoja… Mentiin piknikille Tansanian puolelle savannille puun alle, mut ekan lounaspaikan oli vallannu leijonat. Ne vaan makoili siinä pöydällä ja penkkejen alla rennosti. Kuulin tolla reissulla kyl niin outoja ja pelottavia heimoperinteitä, mut niitä en jaksa tähän kirjotella. Ja piti kokea et masait on aggressiivisimpia kaupustelijoita mihin oon tähän mennessä törmänny. Kiinalaiset ei oo mitään niihin verrattuna.
Viimeisiä työpäiviä, en oo niistäkään nyt ehtiny kirjotella. Kauheeta kun aika vaan valuu nyt ihan käsistä. Mut ihanaa päästä kotiin! Kirjottelen Kenian loppureissusta ja paluusta Kampalaan taas kun ehdin.
Intensiivikurssi Kisumussa oli täynnä pitkiä luentojentäyteisiä päiviä. Saatiin taas hävetä karmeaa suomalaisten englantia ja vaikeaa ku mun on tosi vaikea pitää pokkaa Sannan ja Nooran kans ku ne on samanlaisia repeilijöitä ku määki. Oli siellä välillä ihan mielenkiintoisiakin luentoja. Mua ehti siellä kosiaki sellanen kenialainen setämies, siitä oli aika vaikea päästä eroon, mut onneks se siirtyi pian Riikan vokottelemiseen kun luovutti mun kans:) Ainii, ja yks ilta lähettiin hippojahtiin Victoria-järven rannalle! Hipot nousee vedestä illalla syömään ruohoa ja me oltiin tosi onnekkaita ku nähtiin ainakin viis hippoa ja yks pikkunen. Tai ei se poikanenkaan pieni ollu, ne oli kaikki ihan jättimäisiä. Mut just sen näkösiä ku olin kuvitelluki. Meidän piti olla ihan hiljaa ja sammuttaa auton valot, kun virtahevothan voi olla tosi vaarallisia. Intensiivikurssiin kuului myös et käytiin vierailemassa Barack Obaman mummon luona… Noloa. Mummon pihaa ympäröi kauhea aita ja portilla jouduttiin näyttään passia et päästiin sisälle. Mulla teki aika tiukkaa et pääsin, passia tiirailtiin aika epäluuloisesti. Hullua, sit Mama Sara ei ees ollu siellä eikä se ees oo Obaman oikea mummo vaan Obaman isoisän uus vaimo! Pihalla oli myös kaks isoa puolijoukkuetelttaa, joissa oli kuulemma USAn sotilaita. Pientä jenkkiläistä liioittelua taas näissä turvatoimissa.
Keniassa on samanlaisia jättimarketteja kuin missä tahansa länsimaassa, hyllyt on ihan täynnä ja sieltä löytyy kaikkea mahdollista. Älkää sit hermostuko mun kans Prismassa kun vaan pyörin ympäriinsä ja innostun kaikesta mitä siellä on:) Osteltiin sit vapun kunniaks herkkuja ja katottiin jotain roskarikossarjaa telkkaristamme, oli ihanan rentoa, ihan ku kotona.
Meidänki piti esittää jotain intensiivikurssilla ja mut tietenki nakitettiin puhumaan mikin kans. Ei siinä mitään, oli ihan kivaki pitää luentoa meidän kokemuksista Ugandassa ja vertailla niitä Suomeen. Ja sain saksalaiselta proffalta kehuja mun englannista sekä kutsun Saksaan opiskeleen ku sanoin et mun pitäis opetella saksakin lopulta kunnolla. Täällä on tehny ihan hyödyllisiä kontakteja tulevaisuutta varten.
Sitten safariin: Masai Mara on kuulemma yksi Afrikan parhaimmista kansallispuistoista enkä yhtään ihmettele. Siinä ku kateltiin seeproja ja kaikenlaisia antilooppeja niin tuntui ihan uskomattomalta et oikeasti elin siinä, mistä kattelin luontodokkareita Tuomaksen kans pienenä! Vastaan tuli Timon ja Pumba (ei kuitenkaan yhdessä:)) ja kaikki muut söpöt disney-hahmot. Nähtiin kaikenlaisia elikoita, mut mun lemppari oli ehkä kuitenki kirahvi. Oli niin siistin näköstä kun sellasista leijonakuningas-maisemista nousi puiden lomasta yhtäkkiä päitä ja kirahvit oli isoja, niinku dinosauruksia. Meidän safarikuski ei menny ihan puiston sääntöjen mukaan, oltiin varmaan parin metrin päässä vaikka jostain leijonalaumasta, kun sääntöjen mukaan väliä pitäis olla auton ja eläinten välissä vähintään 25m. Tutustuttiin myös masai-kulttuuriin kun siellä asustelee niitä paljon. Oli aika vaikuttavaa kun masai-poikien pitää mennä 15-vuotiaana luontoon oppimaan soturiksi ja lopuksi niiden pitää tappaa urosleijona. Vasta sitten ne on masai-sotureita ja voi mennä naimisiin. On niin uskomatonta kuulla et tollasta tapahtuu vielä, viiden vuoden puskakoulutus, pitää tappaa leijona ja selvitä luonnossa. Päästiin käymään Mara-joella, missä bongailtiin ihan kävellen sellasen rangerin kans hippoja ja krokotiileja veessä. Nähtiin sellanen jättimäinen 5,5m kroko loikoilemassa auringossa, aika hirmulisko. Ei ois ollu kiva pudota sinne veteen, joka kuhisi isoja hippoja ja krokoja… Mentiin piknikille Tansanian puolelle savannille puun alle, mut ekan lounaspaikan oli vallannu leijonat. Ne vaan makoili siinä pöydällä ja penkkejen alla rennosti. Kuulin tolla reissulla kyl niin outoja ja pelottavia heimoperinteitä, mut niitä en jaksa tähän kirjotella. Ja piti kokea et masait on aggressiivisimpia kaupustelijoita mihin oon tähän mennessä törmänny. Kiinalaiset ei oo mitään niihin verrattuna.
Viimeisiä työpäiviä, en oo niistäkään nyt ehtiny kirjotella. Kauheeta kun aika vaan valuu nyt ihan käsistä. Mut ihanaa päästä kotiin! Kirjottelen Kenian loppureissusta ja paluusta Kampalaan taas kun ehdin.
sunnuntai 10. toukokuuta 2009
Kampalassa taas!
No, nyt ollaan siis selvitty suht onglemitta Mombasasta Kampalaan. Tassa kahden viikon aikana on koko entinen Ita-Afrikka sit kierretty, eli Uganda, Kenia ja Tansania. Tansaniassa kyllakin vain vaha rajan toisella puolella, mut kuitenki. Tultiin tanaan takas Kampalaan, matkanteko Mombasasta alkoi eilen yobussilla ja jatkui tanaan Kisumusta tanne. Olipas kiva palata Ugandaan, taalla on niin vihreaa, mut toisaalta niin paljo koyhempaa kuin Keniassa. Saatiin meidan vanha huone 205 Cardinal hostellistamme takas kun sita pyydettiin ja tuntuu kuin oltais menty ajassa taaksepain! Mut tassahan on enaa 12 paivaa Ugandassa ja liian paljon jaa nakematta ja tekematta. Mut onpas paljon syita tulla tanne takas:) Kirjottelen enemman koneella kun saan matkalaukun ja tavarat huomenna takas sailytyksesta Mbuya Hillilta. Mut ennen kaikkea oon selvinny yobussista ja onnea kaikille aiteille, erityisesti rakkaalle omalle aitille<3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)