torstai 5. maaliskuuta 2009

Day 7 Ensimmainen paiva sairaalassa

Sain hyvin nukuttua toisen yöni Mpigissä, uskalsin jopa hipsiä vessaan yöllä, samoin kämppikseni Riikka, jonka kans naurettiin meidän raukkamaisuutta. Kaikkeen tottuu pikkuhiljaa, mut Mpigi ei kyllä totu meihin. Kylillä kävellessä saattaa yhtäkkiä kuulla kaukaa ”Mzungu, mzungu” ja sit jossain näkyy pikkusia, jotka juoksee meitä kohti ja niitä on yhtäkkiä ympärillä aika lauma. Yks aivan pieni alko tänään itkeen ku näki meidät

Eka päivä sairaalassa meni vähä seisoskellessa. Säikähin tänään muutenki kun lääkärinkierrolla yhtäkkiä mulla tuli hirveän huono olo, tuntu et pyörryn ja oksennan ja jalat ja kädet tärisi. Yritin sinnitellä päivän, piti välillä kyl käydä sängyssä lepäämässä, mut heikotti melkein koko päivän. Illemmalla alko helpottaan ja nyt tuntuu taas ihan hyvältä ku tässä istutaan iltaa meidän olohuoneessa. En tiedä sit mitä oli, pelkäsin jo malariaa, mut oisko ollu nestehukan oireita. Täällä pitää muistaa juoda paljon kun on niin kuuma ja kostea. Niin mulla meni sit vähä päivä siinä et yritin olla pyörtymättä ja oksentamatta, mut näiden tapa työskennellä on niin eri ku meillä. Saatto taas olla et yks rokotti lapsia ja kolme katto vieressä. Olin äitiysosastolla ja antenataaliosastolla, eli siellä siis seurataan raskauksia. Sain mittailla odottavien äitien verenpaineita ihan manuaalimittarilla, kun eihän täällä mitään automaattimittareita ole. Sit olin mukana synnytyksessä ja voitte kuvitella mun hämmästyksen kun synnyttävät äidit petas itse sänkynsä ja suurin piirtein siivos jälkensä synnytyksen jälkeen. Eikä nää muutenkaan tee isoa juttua synnytyksestä, vähä huokaillaan ennen ja sit pullautetaan vauva ulos ja sit äkkiä ylös, uus mekko vaan päälle ja liikkeelle. Eikä vauvatkaan itke niinku Suomessa. Meillä on ryhmässä yks kätilöopiskelija ja se pääsi heti hommiin, täkäläiset hoitajat ihasteli meidän kapalointityyliä.

Käytiin sit tosiaan Mpigin pormestarin luona. Se oli ihan rento tyyppi, puhu paljon taas ja on kyl tervetullut olo kun kaikki aina hokee ”You are most welcome”. Yritän värkkäillä nyt näitä kuvia tänne jos onnistuu. Hirveä ku oon kirjotellu tällasia monsteritekstejä, toivottavasti joku jaksaa lukea. Hei ja turvallista matkaa rakkaille ausseista, ja Tuomas, onneksi olkoon, pääset kotiin! Sula bulungi!

5 kommenttia:

  1. Voi kuulostaa pelottavalta! Täytyy myöntää etten ikinä pystyis tuollaseen, saat sympatiani sisko! Mutta opit kyllä niin paljo tuolla reissulla, huhhuh.
    On kyllä niin omituista tuo valkoisuuden harvinaisuus, tuollasta ei enää oo varmaa missää muualla ku Afrikassa!! Koittakaa pärjätä, väristään ei kuitenkaa mihinkää pääse. Sairaala oli varmaan kunnon shokki! Siellä on vähä erilaista aikalailla kaikki. Tuntuu hirveältä nuo synnytystarinat mutta varmaan niihin vähitellen tottuu?
    Sitte ku tuut takas nii oon ainut meijän perheessä joka enää menee paniikkiin ampiaisista ja hämähäkeistä ja kumppaneista. Saat sitte puolustaa meitäki, huihui

    VastaaPoista
  2. Todelaki jaksama lukea. Jaksa sie kirjottaa.

    VastaaPoista
  3. Kylla jaksan kirjotella, mut julkaisut tulee aina myohassa:)

    VastaaPoista
  4. On tosi mukava lukea Elina sinun tuntoja sieltä kaukaa - odotetaan äitin kanssa joka paivä jotain. Ei toellakkaan haittaa vaikka tulevat niin kuin sanomalehet ennen eli päivän tai kahen päästä! Iskä

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Elina sinne Afriikkaan. Tosi mukava lukea sinulta kuulumisia sieltä. Sinulla on varmaan mielenkiintoinen ja opettavainen harjoittelu siellä. Kirjoittele vaan kuulumisia edelleen.

    Terv: Kari

    VastaaPoista