lauantai 28. helmikuuta 2009
Kuvista
Hei taas, mulla on kyl kuvia, mut en osaa nyt laittaa niita tanne. Yritan uudestaan joku toinen paiva. On aika toivotonta yrittaa pitaa yhteytta netin kautta tai mitenkaan taalta, mikaan ei pelita niinku on siella tottunu. Kirjottelen ja paivitan tata taas joskus!
Day 3
Tänään tuli tosi hyvä fiilis tästä hommasta. Käytiin tutustumassa siellä Mpigissä meidän harjottelupaikoissa ja siellä oli niin ihanaa, etten malta oottaa et sinne päästään. Se oli jotenki ihan autenttista Afrikkaa.
Aamulla taas ooteltiin kyytiä, joten koko päivän ohjelma meni uusiks. Käytiin paikallisessa hoitajakoulussa Kampalassa, Public Health Nurses Schoolissa. Siellä meille luennoitiin ugandalaisesta kulttuurista ja terveydenhuoltosysteemistä. Välillä en ymmärtäny niiden selityksestä yhtään mitään, välillä tosi hyvin. Afrikan englanti on aika vaikeaselkoista, välillä kielimuuri on korkea. Esimerkiks eilen ku oltiin siellä Nsambyan sairaalassa esittelykierroksella, ja meille näytettiin synnytysosasto niin kuulin et se hoitaja puhu lepraosastosta! Se on siis englanniksi labourward tai jotain, olin aika kauhuissani kunnes tajusin. Pitää kyl yrittää opetella tätä lugandaa, ihmiset täällä on ihan innoissaan kun vaikka kiittää lugandaks.
Ugandalaiset tosiaan tykkää puhua ja kertoa niiden kulttuurista, yhteiskunnasta ja tavoista. Ne on tosi ylpeitä ugandalaisia ja siis isänmaallisia. Meidän piti laulaa maamme-laulu, ku ne oli ensin laulanu niitten kansallislaulun. Siellä Mpigissä oli siis tosi mahtavaa. Mentiin eka Kibukan koululle, siellä oli ala- ja yläaste ja oppilaat oli ihan innoissaan meistä. Musta se oli jotenki tosi hämmentävää ku meidät esiteltiin isojen luokkien eessä ja kaikki taputti ja kuiski meistä. Sit ulkona ne nauro ja vilkutteli ja lähti tietty juokseen auton perässä niinku oltiin kuultuki. Ois sieltäki niin paljo kerottavaa, mut ei riitä aika eikä kukaan jaksa varmaan lukea Mentiin sit sieltä Mpigin sairaalaan, jossa kans harjotellaan ja meidän asuntola oli siellä. Olihan siellä alkeellista, mut ootan jo kovasti actionia. Siellä pääsen töihin moneen paikkaan, synnytyssaliinki niinku halusin. Koitan laittaa kuvaa sairaala-alueesta, vähän eriä ku Suomessa, siellä oli muun muassa pihapiirissä kanoja. Ja meidän asuntoloiden huoneet oli kivannäkösiä, ootin pahempaa. Huoneen seinällä vilisti gekko, mut ne on onneks harmittomia.
No, aamut on täällä ihania kun on lämmintä ja maisema on usvainen (siinä ehtii ihastella kun ootellaan aina kyytiä). Kivaa päästä täältä Kampalasta välillä pois, siellä maalla oli niin kivan oloista. Tänään on ollu hyvin sähköä ja vettä. Eilen meni ihan yhtäkkiä kaikki sähköt ja mää unohdin tietenki sen otsalampun. Harhailin vessaan käytävälle seiniin tukien niinku sokea ku oli tosiaan ihan säkkipimeää. Jees mut väännän tän verkon taas patjan alle ja koitan nukkua. Tänään ei oo yhtä nihkeä nukkua ku eilen.
Aamulla taas ooteltiin kyytiä, joten koko päivän ohjelma meni uusiks. Käytiin paikallisessa hoitajakoulussa Kampalassa, Public Health Nurses Schoolissa. Siellä meille luennoitiin ugandalaisesta kulttuurista ja terveydenhuoltosysteemistä. Välillä en ymmärtäny niiden selityksestä yhtään mitään, välillä tosi hyvin. Afrikan englanti on aika vaikeaselkoista, välillä kielimuuri on korkea. Esimerkiks eilen ku oltiin siellä Nsambyan sairaalassa esittelykierroksella, ja meille näytettiin synnytysosasto niin kuulin et se hoitaja puhu lepraosastosta! Se on siis englanniksi labourward tai jotain, olin aika kauhuissani kunnes tajusin. Pitää kyl yrittää opetella tätä lugandaa, ihmiset täällä on ihan innoissaan kun vaikka kiittää lugandaks.
Ugandalaiset tosiaan tykkää puhua ja kertoa niiden kulttuurista, yhteiskunnasta ja tavoista. Ne on tosi ylpeitä ugandalaisia ja siis isänmaallisia. Meidän piti laulaa maamme-laulu, ku ne oli ensin laulanu niitten kansallislaulun. Siellä Mpigissä oli siis tosi mahtavaa. Mentiin eka Kibukan koululle, siellä oli ala- ja yläaste ja oppilaat oli ihan innoissaan meistä. Musta se oli jotenki tosi hämmentävää ku meidät esiteltiin isojen luokkien eessä ja kaikki taputti ja kuiski meistä. Sit ulkona ne nauro ja vilkutteli ja lähti tietty juokseen auton perässä niinku oltiin kuultuki. Ois sieltäki niin paljo kerottavaa, mut ei riitä aika eikä kukaan jaksa varmaan lukea Mentiin sit sieltä Mpigin sairaalaan, jossa kans harjotellaan ja meidän asuntola oli siellä. Olihan siellä alkeellista, mut ootan jo kovasti actionia. Siellä pääsen töihin moneen paikkaan, synnytyssaliinki niinku halusin. Koitan laittaa kuvaa sairaala-alueesta, vähän eriä ku Suomessa, siellä oli muun muassa pihapiirissä kanoja. Ja meidän asuntoloiden huoneet oli kivannäkösiä, ootin pahempaa. Huoneen seinällä vilisti gekko, mut ne on onneks harmittomia.
No, aamut on täällä ihania kun on lämmintä ja maisema on usvainen (siinä ehtii ihastella kun ootellaan aina kyytiä). Kivaa päästä täältä Kampalasta välillä pois, siellä maalla oli niin kivan oloista. Tänään on ollu hyvin sähköä ja vettä. Eilen meni ihan yhtäkkiä kaikki sähköt ja mää unohdin tietenki sen otsalampun. Harhailin vessaan käytävälle seiniin tukien niinku sokea ku oli tosiaan ihan säkkipimeää. Jees mut väännän tän verkon taas patjan alle ja koitan nukkua. Tänään ei oo yhtä nihkeä nukkua ku eilen.
Day 2
Ei oo voinu oikein olla mihinkään ulkomaailmaan yhteydessä kun sähköä on vain lamppuihin, nettiin pääsee aina ”ehkä huomenna” guesthousen virkailijoiden mukaan ja kännykän prepaid-liittymässä oli ongelmia. No, nyt sit saatte jotain infoa mun oloista, vaikka pitäis kirjottaa aikamoinen romaani, jos haluais saada ees murto-osan kerrottua.
Asutaan nyt siis nää ekat päivät Kampalassa UPMB:ssä, eli jossain Ugandan protestant medical byroossa. Tää on yllättävän kiva paikka, vaikka nytkään ei saa vettä mistään eikä nuo sähköt tosiaan pelaa meidän haluamalla tavalla. Just äsken yhtäkkiä pimeni kaikkialla. Mut tää ei siis vielä oo mitään leireilyä. Meitä vartioidaan 24/7 ja meidän vartijalla on kivääri, se on onneks mukava vartija. Tästä majapaikasta on jonkin verran matkaa Kampalan keskustaan, oiski kiva sit päästä lähemmäs asuun ku tullaan sit kuukauden päästä uudestaan tänne asuun. Ollaan siis nyt sunnuntaihin asti Kampalassa ja sit mennään Mpigin kylään tekeen niitä harjoitteluja, joiden takiahan täällä siis ollaan.
Ugandalaiset on yleensä ihan ystävällistä porukkaa. Meitä on kuljettanu ja ohjannu täällä Irene ja Consolata ja jälkimmäisellä on niin ihana nauru et sen kans on pakko aina nauraa mukana Sit meillä on oma matatu(=minibussi)-kuski, George. Nää kuskit täällä on ihan uskomattoman hyviä, ja pakko on ollaki kun liikenne on tällasta. Tänäänki oikastiin ruuhkassa vähän vastaantulevien kaistan kautta. Ei ookaan ihme et täällä sattuu liikenneonnettomuuksia harva se päivä. Muuten ugandalaisista niin täällähän ei siis oikein näy vaaleita ihmisiä. Aika äkkiä tähän tuijotukseen tottuu, mut on se aika rankkaa, et millään ei voi sulautua joukkoon.
Tänään oli tosi kuuma ja kostea ilma. Meidän piti olla aikasin liikkellä, mut meidän kuski oli yli tunnin myöhässä niin myöhästyttiin tapaamisesta Ugandan Education & Sports ministeriössä. Sit seuraavassa tapaamisessa me oltiin myöhässä ja ooteltiin silti kauan, ja viimeiselle esittelykierrokselle me tultiin ajoissa, mut ylihoitajaa piti ootella yli tunti. Pitää totutella tohon ootteluun, ku Suomessa siihen ei oo tottunu. No joka tapaamisessa on kiitelty ja esitelty ja ylistetty kaikkea niin paljo et perussuomalainen asiallinen tyyppi on välillä niin tympääntyny. Mut pitää vaan koittaa sopeutua näiden tyyliin. Käytiin siis kattoon pari sairaalaa, joista toiseen mennään harjotteleen sit Mpigin kuukauden jälkeen. Oli kyl melko alkeellista meidän mittapuulla, ja ne oli vielä aika hyväosasten sairaaloita. Jännää mennä niihin harjotteleen, mut ootan työntekoa jo aika paljo. Ehdittiin myös vierailla kattoon sellasessa suomalaisen naisen perustamassa ”korutehtaassa”, Caring Hands on sen nimi. Niitä koruja myydään Suomessakin, moni varmaan tietää sen. En jaksa selittää sitä ideaa, mut hieno nainen se Milla Happonen, joka sen homman on alottanu.
Huomenna taas aikanen herätys ja mennään mm. käymään paikallisessa hoitajakoulussa. Täällä on niin paljon ihmeteltävää ja sopeutumista, et kolme kuukautta tulee oleen aika lyhyt aika. Mut lopetan nyt tältä illalta, koitan kirjotella kun ehdin ja jaksan, eniten ongelmia tuottaa kuitenki netin puute. Saa nähdä miten selvitään kyläoloissa.
Asutaan nyt siis nää ekat päivät Kampalassa UPMB:ssä, eli jossain Ugandan protestant medical byroossa. Tää on yllättävän kiva paikka, vaikka nytkään ei saa vettä mistään eikä nuo sähköt tosiaan pelaa meidän haluamalla tavalla. Just äsken yhtäkkiä pimeni kaikkialla. Mut tää ei siis vielä oo mitään leireilyä. Meitä vartioidaan 24/7 ja meidän vartijalla on kivääri, se on onneks mukava vartija. Tästä majapaikasta on jonkin verran matkaa Kampalan keskustaan, oiski kiva sit päästä lähemmäs asuun ku tullaan sit kuukauden päästä uudestaan tänne asuun. Ollaan siis nyt sunnuntaihin asti Kampalassa ja sit mennään Mpigin kylään tekeen niitä harjoitteluja, joiden takiahan täällä siis ollaan.
Ugandalaiset on yleensä ihan ystävällistä porukkaa. Meitä on kuljettanu ja ohjannu täällä Irene ja Consolata ja jälkimmäisellä on niin ihana nauru et sen kans on pakko aina nauraa mukana Sit meillä on oma matatu(=minibussi)-kuski, George. Nää kuskit täällä on ihan uskomattoman hyviä, ja pakko on ollaki kun liikenne on tällasta. Tänäänki oikastiin ruuhkassa vähän vastaantulevien kaistan kautta. Ei ookaan ihme et täällä sattuu liikenneonnettomuuksia harva se päivä. Muuten ugandalaisista niin täällähän ei siis oikein näy vaaleita ihmisiä. Aika äkkiä tähän tuijotukseen tottuu, mut on se aika rankkaa, et millään ei voi sulautua joukkoon.
Tänään oli tosi kuuma ja kostea ilma. Meidän piti olla aikasin liikkellä, mut meidän kuski oli yli tunnin myöhässä niin myöhästyttiin tapaamisesta Ugandan Education & Sports ministeriössä. Sit seuraavassa tapaamisessa me oltiin myöhässä ja ooteltiin silti kauan, ja viimeiselle esittelykierrokselle me tultiin ajoissa, mut ylihoitajaa piti ootella yli tunti. Pitää totutella tohon ootteluun, ku Suomessa siihen ei oo tottunu. No joka tapaamisessa on kiitelty ja esitelty ja ylistetty kaikkea niin paljo et perussuomalainen asiallinen tyyppi on välillä niin tympääntyny. Mut pitää vaan koittaa sopeutua näiden tyyliin. Käytiin siis kattoon pari sairaalaa, joista toiseen mennään harjotteleen sit Mpigin kuukauden jälkeen. Oli kyl melko alkeellista meidän mittapuulla, ja ne oli vielä aika hyväosasten sairaaloita. Jännää mennä niihin harjotteleen, mut ootan työntekoa jo aika paljo. Ehdittiin myös vierailla kattoon sellasessa suomalaisen naisen perustamassa ”korutehtaassa”, Caring Hands on sen nimi. Niitä koruja myydään Suomessakin, moni varmaan tietää sen. En jaksa selittää sitä ideaa, mut hieno nainen se Milla Happonen, joka sen homman on alottanu.
Huomenna taas aikanen herätys ja mennään mm. käymään paikallisessa hoitajakoulussa. Täällä on niin paljon ihmeteltävää ja sopeutumista, et kolme kuukautta tulee oleen aika lyhyt aika. Mut lopetan nyt tältä illalta, koitan kirjotella kun ehdin ja jaksan, eniten ongelmia tuottaa kuitenki netin puute. Saa nähdä miten selvitään kyläoloissa.
Day 1
Afrikassa ollaan, on tää kyl aikamoista. Eka päivä meni hyvin hektisesti ja tuntu välillä jo et mitä tästä tulee. Meitä kuljetti sellaset ugandalaiset naiset Consolata ja Irene, ne on terveydenhuollon opettajia. Ne ei tykänny kaikista meidän ideoista, no kun päästään täällä enemmän itekseen kulkeen niin ehkä se siitä. Totta kai täällä pitää olla varovainen, mut kyl nyt päivällä saa kulkea keskustassa.
Lentomatkat meni hyvin, oli vaan niin outoa olla täällä aamulla ku vielä illalla oli ollu Suomessa. On tää Afrikka kyllä niin erilaista ku mikään muu, ei vielä oikein käsitäkään tätä kaikkea. Tuli heti automatkalla syyllinen olo ku ajettiin hökkelikylien ohi ja ollaan näin hyväosaisia. Siellä sit istuttiin hienot kamerat kädessä, ei oikein tehny mieli ottaa kuvia. On myös karmea huomata, et tänne ei voi sulautua joukkoon. Me ollaan niin liian valkosia, liian turisteja, liian länkkäreitä. Kaikki vaan tuijottaa ja yrittää kaupata jotain auton ikkunoista. Sit ku meitä on vielä tällanen jengi niin herätetään vielä enemmän huomiota.
Käytiin tänään kaupungilla osteleen tarvittavaa kamaa ja sit oli pakko päästä vielä uimaan keskustan Sheraton-hotellin allasosastolle. Me siis asutaan tällasessa guesthousessa, jossa ei tuu aina vettä eikä sähköt aina toimi. Luonto on täällä hienoa, yllättävän vihreää, trooppista ja eläimiä on kaikenlaisia. Ihmisiä on joka puolella ja liikenne on hullua. Varsinki sellasilla mopedeilla, boda bodilla, ajetaan ihan miten sattuu. Täällä ei oo oikein tehokasta porukkaa. Esimerkiks tänään tuli hakeen kuus tyyppiä paria roskasäkkiä roska-autolla. Ja sit nähtiin mies kaivamassa kuoppaa kuokalla ja toinen seiso ja katto vieressä. Tätä nähdään varmaan lisää.
No, nukutaan nyt sit malariaverkkojen alla, vaikka sääskiä ei ookaan vielä näkyny. Kirjottelen enemmän myöhemmin.
Lentomatkat meni hyvin, oli vaan niin outoa olla täällä aamulla ku vielä illalla oli ollu Suomessa. On tää Afrikka kyllä niin erilaista ku mikään muu, ei vielä oikein käsitäkään tätä kaikkea. Tuli heti automatkalla syyllinen olo ku ajettiin hökkelikylien ohi ja ollaan näin hyväosaisia. Siellä sit istuttiin hienot kamerat kädessä, ei oikein tehny mieli ottaa kuvia. On myös karmea huomata, et tänne ei voi sulautua joukkoon. Me ollaan niin liian valkosia, liian turisteja, liian länkkäreitä. Kaikki vaan tuijottaa ja yrittää kaupata jotain auton ikkunoista. Sit ku meitä on vielä tällanen jengi niin herätetään vielä enemmän huomiota.
Käytiin tänään kaupungilla osteleen tarvittavaa kamaa ja sit oli pakko päästä vielä uimaan keskustan Sheraton-hotellin allasosastolle. Me siis asutaan tällasessa guesthousessa, jossa ei tuu aina vettä eikä sähköt aina toimi. Luonto on täällä hienoa, yllättävän vihreää, trooppista ja eläimiä on kaikenlaisia. Ihmisiä on joka puolella ja liikenne on hullua. Varsinki sellasilla mopedeilla, boda bodilla, ajetaan ihan miten sattuu. Täällä ei oo oikein tehokasta porukkaa. Esimerkiks tänään tuli hakeen kuus tyyppiä paria roskasäkkiä roska-autolla. Ja sit nähtiin mies kaivamassa kuoppaa kuokalla ja toinen seiso ja katto vieressä. Tätä nähdään varmaan lisää.
No, nukutaan nyt sit malariaverkkojen alla, vaikka sääskiä ei ookaan vielä näkyny. Kirjottelen enemmän myöhemmin.
maanantai 23. helmikuuta 2009
Lähtöpäivä
Heräsin melko aikasin, ettei tarvi kiireellä täältä lähteä. Näyttää jo aika hyvältä, just sain rinkan suljettua, katotaan saanko koneeseen noita laukkuja. Molemmat painaa melkein max määrän, riippuen mun puntarin luotettavuudesta.. Oli aika rankka ilta eilen, tytöt jätti mut yksin ja seuraavan kerran nähdään kesällä. Tuntuu tosi oudolta lähteä, mut kuitenki hyvältä. Muistakaa mulleki kirjotella, mulle tulee ikävä tätä Vaasan huoletonta arkea ja kaikkia rakkaita ihmisiä. Seuraavan kerran kirjottelen sit Ugandasta! Puss och kram
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
Fiiliksiä 2 päivää ennen lähtöä..
Aattelin alottaa kirjottelun näin jo ennen lähtöä, Kampalassa ja Mpigissä mahdollisuudet nettiin ei oo aina näin ruusuiset. Ja nyt on ihan hyvä kirjottaa, kun on yllättävän seesteinen olo. Kohta on siis lähtö, tiistaina pääsen autolla Helsinkiin ja iltapäivällä lähtee lento Lontoon kautta Entebbeen ja sieltä sit ajetaan luultavasti jollain romulla Kampalaan. Keskiviikkona ollaan siis Ugandan punaisella maaperällä. On tätä kyl jo ootettu ja suunniteltu, mut outoa et pian ollaan tropiikissa. En jotenki osaa odottaa mitään, pitää vaan mennä avoimin mielin ja varautua monenlaiseen.
Täällä yksiössäni elellään jo aika lopun aikoja kun kämppä on siistitty alivuokralaista varten ja omat kamat on kasattu minne mahtuu. Ihan mun normaalien tapojen vastaisesti, oon pakannu suurimman osan jo nyt, mut varmaan puran vielä kaikki ja pakkaan uudestaan. Huomenna on vielä aikaa tuskailla naama punasena. Tänään aattelin kuitenki nauttia laskiaisfiiliksestä, leivotaan pullia ja mennään laskeen mäkeä (vaikka tuolla tuleekin lunta ihan vaakasuoraan Vaasa style). Nyt tuntuu et ois jo valmis lähteen, vaikka perjantaina meinasin vielä polttaa kaikki tärkeät paperini ja romahtaa koululla. Uskomatonta, miten tarkkoja täällä ollaan parin allekirjotuksen kans! Onneks Afrikassa on eri tyyli :) Siihen on varmaan totuttautuminen. 2 päivää lähtöön...
Täällä yksiössäni elellään jo aika lopun aikoja kun kämppä on siistitty alivuokralaista varten ja omat kamat on kasattu minne mahtuu. Ihan mun normaalien tapojen vastaisesti, oon pakannu suurimman osan jo nyt, mut varmaan puran vielä kaikki ja pakkaan uudestaan. Huomenna on vielä aikaa tuskailla naama punasena. Tänään aattelin kuitenki nauttia laskiaisfiiliksestä, leivotaan pullia ja mennään laskeen mäkeä (vaikka tuolla tuleekin lunta ihan vaakasuoraan Vaasa style). Nyt tuntuu et ois jo valmis lähteen, vaikka perjantaina meinasin vielä polttaa kaikki tärkeät paperini ja romahtaa koululla. Uskomatonta, miten tarkkoja täällä ollaan parin allekirjotuksen kans! Onneks Afrikassa on eri tyyli :) Siihen on varmaan totuttautuminen. 2 päivää lähtöön...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)