tiistai 21. huhtikuuta 2009

Day 55 Korrputiokokemuksia ja benji


Nonii, on taas menny päivät niin nopeesti, en voi uskoa et jo tän viikon sunnuntaina lähetään Keniaan. Eka vähä skandaaliuutisia: Olli joutu viime viikolla poliisien uhriksi, kun se oli illalla valokuvaamassa sitä sen hostellin ympäristöä. Jotain 10 aseistettua poliisia tuli kysyyn et mitä se oikein hääräilee pimeällä illalla. Olli selitti et se harrastaa valokuvausta, mut poliisit oli vaan et kuka oikein kuvailee pimeällä yksin. Ne alko syyttään Ollia vakoilusta, et mitä oikein kyykit täällä ja otat salaa kuvaa ihmisistä. Poliisit aikoi jo pidättää Ollin ja viedä putkaan! Mää oisin tossa vaiheessa jo alkanu itkeen ihan paniikissa. Olli vaan viileästi kertoi et meillä Suomessa maksetaan sakkoa jos on tehny jotain väärin, et onnistuisko nyt sellanen. Poliisit ei eka hyväksyny tuota, ne tutki Ollin repun ja kameran väkisin ja kysyi siltä jotain journalistipassia, jota Ollilla ei tietenkään oo. Sit ne oli jopa sanonu et mistä ne tietää et Ollin väittämän kamera on ees kamera, sehän voi olla vaikka pommi! No sit ne oli kuitenki sanonu et Olli selviää varotuksella jos se antaa niille jonku ”lahjan”. Korruptio jyllää Ugandassa ja Olli joutu antaa poliiseille kaikki rahat mitä sillä oli mukana et ne päästi sen meneen. Hirveää et viranomaisiin ei voi luottaa, ne tietenki katto et valkonen mies yksin pimeällä tekee jotain hämärää, mahdollisuus kiristää rahaa..

Sitten muuta jännittävää: Mää hyppäsin benjiä lauantaina!! Se oli sanoinkuvaamattoman hauskaa, niin siistiä et turha yrittää tähän selittää. Oon hehkuttanu sitä jo melkein liikaa, mut hypyn jälkeen tuntu et oisin voinu hypätä uudestaan. En sit kuitenkaan jaksanu mut katotaan jos ehtii vielä joku viikonloppu ennen lähtöä. En oo ikinä oikeastaan ees aatellu et hyppäisin, mut se hyppypaikka on niin hieno, kuinka siistiä on kertoa et on hypänny Niiliin. Jos en ois tuolla hypänny niin en sit missään. Lähettiin siis lauantaina aamulla Jinjaan ja jo matkalla jännitti ihan älyttömästi. Oikeasti mua jännitti paljo enemmän ennen hyppyä alhaalla kuin sit ku pääsin sinne ylös, siellä ei enää mitään pystyny ajattelemaan. Sanna hyppäs ekana, sitä mää ja viimeseks Noora. Kiipesin ne lukemattomat portaat ylös ja tuntui aika korkealta se 45 metriä. Ylhäällä sit kohisi Niilin kosket vieressä ja mulle sidottiin tukevasti narut jalkoihin. Se benjimestari selitti kaikki ihanan rauhoittavasti ja intoa puhkuen seisoin sit siinä tornin reunalla. Ei ois saanu kattoa alas, mut katoin kuitenki, hui se näytti ihan hullulta matkalta. Sit piti päästää tornin katosta irti ja laskea kädet vartalon viereen ja musta tuntu et valun siitä alas kun se painava naru veti alaspäin ja varpaat oli jo ilmassa. Sitten viimein benjimestari huusi 3 2 1 BUNGEE ja hyppäsin heti, en aatellu enää mitään tossa, aattelin vaan et hyppään heti ku se sanoo. Meinasin lähteä jo kakkosen kohdalla ku jännitti niin paljo. Tuntu niin hullulta hypätä tyhjyyteen ku sillon vielä tuntu siltä ettei oo mitään naruja tai turvaa. Se pudotus tuntu ikuisuudelta ja jossain vaiheessa tajusin et mulla oli silmät kiinni, äkkiä silmät auki ja yhtäkkiä nousinki taas ylös ku naru kiristyi. En tienny enää miten päin olin ilmassa tai missä mun kädet heiluu, kuvista näin et olin ihan oikeinki päin, pää ylhäällä jossain vaiheessa! Mut pudotus tuntu niin siistiltä, vauhti vaan humisi korvissa eikä mitenkään tuntunu pahalta missään vaiheessa. Sit ku pompin narun varassa, oli niin euforinen fiilis, ja varsinki ku pääsin alas. Hirveä adrenaliinibuusti. Pitää joskus hypätä uudestaan, ku nyt tietää miltä se tuntuu niin voi ehkä ottaa vähä rennommin, tai sit ei:) Hyppy tuntu niin pitkältä ku oli ite siinä, ihan erilaista kuin on kattonu ku muut hyppää. Eihän se oo ku muutama sekunti ja sit vaan killutaan pää alaspäin kunnes tyypit alhaalla vetää sut veneeseen. Mulla pääsi pari kiljaisuakin, vaikka just olin torniin juostessa vakuutellu siellä niille rafting-pojille et en oo kiljujatyyppiä. Aattelin et mulla ei tuu ääntä ollenkaan, mut tuli kuitenki ihan spotaanisti, en voinu mitään. Mut Sanna oli niin paras ku se kilju ylhäältä alas ja taas ylös ja alas koko matkan! Naurettiin ku kuvattiin ja ihmiset aatteli et tolla tytöllä ei oo kyl hauskaa. Harmittaa ku taas täällä tutustuu tosi kivoihin tyyppeihin, niinku tuollaki ja sit ne lähtee tai ite lähtee eikä niitä nää varmaan enää ikinä. Nään tänään vielä sen meidän raft-oppaan, ku se lähtee huomenna takas Englantiin ja sit Norjaan töihin. Kiva taas hengata länkkäreitten kans.

Vielä jotain työjuttuja: Perjantaina siellä keskolassa oli sellanen vastasyntynyt, joka oli tosi huonossa kunnossa. Vauva oli aspiroinu eli vetänyt keuhkoihin äidin verta synnytyksessä ja sillä oli vaikea asfyksia(=hapenpuute). Vauva ei oikein hengittäny, se vaan haukkoi niinku kala ja näytti siis tosi säälittävältä. Sille ei oikein tehty mitää, mikä suututti mua ja Sannaa. Ei osattu itekään mitään tehä niin ei voinu ku kattoa. Jos ei oo mitään tehtävissä niin ois antanu ees vanhempien tulla vauvan vierelle. Mut pistetiin hätäkastamaan pikkuinen, kastoin sen Hopeksi, Toivoksi. Oli kammottava katella ku pikkunen teki kuolemaa.

Olin tänään lastenosastolla ja siellä oli tosi tylsää, en kuullu mitään lääkärinkierrolla eikä siellä ollu meille oikein mitään tekemistä. Keskiviikkona lähetään kaikki yhessä Mpigiin viemään kuljetusta sinne. Rahaa saatiin kerättyä yhteensä jotain 1500€, jolla saadaan ostettua nyt kaksi synnytyspöytää, sähköimu ja kahdet episiotomiasakset (erityiset sakset, joilla leikataan synnytyksessä väliliha). Nää kamat viedään siis Mpigiin ja sit meillä jää vielä rahaa niin ollaan aateltu ehkä keskoskaappia Nsambyan sairaalaan, jossa nyt ollaan harjoittelussa. Siellä ei oo kuin yks sähköllä toimiva keskoskaappi, muut on vanhoja eikä niitäkään oo tarpeeks. Riikka hoitaa meidän raha-asioita, niin en oo kaikesta niin selvillä, mut ilmoitan aina kun tiedän. Ihana mennä käymään Mpigissä, ja sit onki enää kaks päivää töitä ennen viikonloppua. Sunnuntaina lähdetään Kisumuun, Keniaan ja siellä ollaan viikko. Sit viikonloppuna mennään Masai Maran luonnonpuistoon safarille ja sit Nairobin kautta Mombasaan lomaileen viikoks. Sitte onki enää vajaa kaks viikkoa ennen lähtöä.. Aika haikeaa mut oli tänään taas kauhea koti-ikävä, teitä niin kova ikävä! Oli muuten melkoisia ongelmia hoitaa matkoja tuolla Keniassa ja takas tänne sit. Yritettiin varata bussimatkaa Mombasasta Kampalaan täältä toimistolta, mut ei ne tienny muutaku täältäpäin lähtevistä busseista, vaikka sama yhtiö kulkee toisinki päin. Sitte kauhea puhelinrumba, kun puolet saaduista numeroista ei toiminu ja mitkä toimi niin toisessa päässä oli niin epäselvää englantia puhuvia, et vaivoin saatiin junat ja bussit varattua. No nyt on enää majoitus Mombasassa varaamatta ja siihenki on jo puhelinnumero, eli taas yllättävän hyvin on kaikki selvinny.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti