lauantai 28. helmikuuta 2009

Day 2

Ei oo voinu oikein olla mihinkään ulkomaailmaan yhteydessä kun sähköä on vain lamppuihin, nettiin pääsee aina ”ehkä huomenna” guesthousen virkailijoiden mukaan ja kännykän prepaid-liittymässä oli ongelmia. No, nyt sit saatte jotain infoa mun oloista, vaikka pitäis kirjottaa aikamoinen romaani, jos haluais saada ees murto-osan kerrottua.

Asutaan nyt siis nää ekat päivät Kampalassa UPMB:ssä, eli jossain Ugandan protestant medical byroossa. Tää on yllättävän kiva paikka, vaikka nytkään ei saa vettä mistään eikä nuo sähköt tosiaan pelaa meidän haluamalla tavalla. Just äsken yhtäkkiä pimeni kaikkialla. Mut tää ei siis vielä oo mitään leireilyä. Meitä vartioidaan 24/7 ja meidän vartijalla on kivääri, se on onneks mukava vartija. Tästä majapaikasta on jonkin verran matkaa Kampalan keskustaan, oiski kiva sit päästä lähemmäs asuun ku tullaan sit kuukauden päästä uudestaan tänne asuun. Ollaan siis nyt sunnuntaihin asti Kampalassa ja sit mennään Mpigin kylään tekeen niitä harjoitteluja, joiden takiahan täällä siis ollaan.

Ugandalaiset on yleensä ihan ystävällistä porukkaa. Meitä on kuljettanu ja ohjannu täällä Irene ja Consolata ja jälkimmäisellä on niin ihana nauru et sen kans on pakko aina nauraa mukana Sit meillä on oma matatu(=minibussi)-kuski, George. Nää kuskit täällä on ihan uskomattoman hyviä, ja pakko on ollaki kun liikenne on tällasta. Tänäänki oikastiin ruuhkassa vähän vastaantulevien kaistan kautta. Ei ookaan ihme et täällä sattuu liikenneonnettomuuksia harva se päivä. Muuten ugandalaisista niin täällähän ei siis oikein näy vaaleita ihmisiä. Aika äkkiä tähän tuijotukseen tottuu, mut on se aika rankkaa, et millään ei voi sulautua joukkoon.

Tänään oli tosi kuuma ja kostea ilma. Meidän piti olla aikasin liikkellä, mut meidän kuski oli yli tunnin myöhässä niin myöhästyttiin tapaamisesta Ugandan Education & Sports ministeriössä. Sit seuraavassa tapaamisessa me oltiin myöhässä ja ooteltiin silti kauan, ja viimeiselle esittelykierrokselle me tultiin ajoissa, mut ylihoitajaa piti ootella yli tunti. Pitää totutella tohon ootteluun, ku Suomessa siihen ei oo tottunu. No joka tapaamisessa on kiitelty ja esitelty ja ylistetty kaikkea niin paljo et perussuomalainen asiallinen tyyppi on välillä niin tympääntyny. Mut pitää vaan koittaa sopeutua näiden tyyliin. Käytiin siis kattoon pari sairaalaa, joista toiseen mennään harjotteleen sit Mpigin kuukauden jälkeen. Oli kyl melko alkeellista meidän mittapuulla, ja ne oli vielä aika hyväosasten sairaaloita. Jännää mennä niihin harjotteleen, mut ootan työntekoa jo aika paljo. Ehdittiin myös vierailla kattoon sellasessa suomalaisen naisen perustamassa ”korutehtaassa”, Caring Hands on sen nimi. Niitä koruja myydään Suomessakin, moni varmaan tietää sen. En jaksa selittää sitä ideaa, mut hieno nainen se Milla Happonen, joka sen homman on alottanu.

Huomenna taas aikanen herätys ja mennään mm. käymään paikallisessa hoitajakoulussa. Täällä on niin paljon ihmeteltävää ja sopeutumista, et kolme kuukautta tulee oleen aika lyhyt aika. Mut lopetan nyt tältä illalta, koitan kirjotella kun ehdin ja jaksan, eniten ongelmia tuottaa kuitenki netin puute. Saa nähdä miten selvitään kyläoloissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti